Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Meri-Rastilassa on useita rakennustyömaita

KSV on perustellut haluaan rakentaa Meri-Rastilan rantametsään sillä, että alueella ei ennestään olisi kovan rahan asuntoja. Karttaa katsomalla kuitenkin huomaa, että Meri-Rastilassa on väitettyä monipuolisempi asutus. Verkkotien seudulla on pientaloja usealta vuosikymmeneltä ja Ramsinniemi on historiallinen huvila-alue. Lisäksi Meri-Rastilaan on 2000-luvulla rakennettu pääasiassa omistusasuntoja. Useita taloyhtiöitä on tälläkin hetkellä rakenteilla.


Harbonkadun tuntumaan on tulossa paritaloja.



Harbonkadun tuntumaan ollaan rakentamassa neljää paritaloa. Kuvassa taustalla näkyy Meri-Rastilan tiellä sijaitsevia Hitas-kerrostaloja.

Osa Hiidenmaankadulla sijaitsevasta taloyhtiöstä on edelleen kesken.
 
Meri-Rastilassa sijaitsevan Ramsinranta I:n alueen piti olla valmis vuoden 2005 loppuun mennessä. Alue on edelleen kesken. Kuvassa on rivi- ja paritaloyhtiö, jonka asunnoista puolet on valmiina. Loppuja alettiin rakentaa alkukesästä, mutta työt eivät ole edistyneet muutamaan kuukauteen.

Pärnunkadulle rakennetaan rivitaloja.

Ramsinranta II:een ollaan tällä hetkellä rakentamassa rivitaloasuntoja Pärnunkadulle. Samoin kuin naapurissa Ramsinranta I:ssä, myös tällä alueella aikataulut ovat venyneet.

Rastilannevan luonnonsuojelualue olisi tarvinnut suojavyöhykkeen.

Ramsinranta II:n ensimmäiset talot valmistuivat vuonna 2008 Rastilannevan luonnonsuojelualueen viereen. Luonnonsuojelualue olisi tarvinnut ympärilleen suojavyöhykkeen. Nyt aluskasvillisuus on paikoin kokonaan kulunut. Myös Meri-Rastilan länsirannalla haittavaikutukset ulottuisivat suunnittelualuetta laajemmalle, jos sinne rakennettaisiin KSV:n suunnitelman mukaisesti.

Ramsinniementietä reunustavat lepät saavat väistyä.

Ei kahta ilman kolmatta: Ramsinranta III tekee jo tuloaan. Sen vuoksi Ramsinniementietä reunustavat lepät joutuvat väistymään, koska autojen kulkuväylää halutaan leventää. Kapea kulkuväylä olisi kuitenkin omiaan hillitsemään ajonopeuksia. Ramsinniementie on monen lapsen koulutie.

Vuorannan seinässä on elämää.

Meri-Rastilan Ramsinrannassa on mahdollisuus pohtia, missä kunnossa nyt rakennettavat talot tulevat olemaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Aikoinaan Alkon koulutuskeskuksena ja sittemmin hotellina toiminut Vuoranta antaa nyt tilaa uudelle elämälle.

Kuvat: Olli Vento

1 kommentti:

  1. Erittäin asiallisia ja hyviä kommentteja!

    t. Eija

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.