Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hakkuita Meri-Rastilassa - voiko Helsingin kaupunkiin luottaa?

Meri-Rastila 16.1.2013, kuva SV


Viikko sitten huomasimme, että viime maaliskuussa keskeytetyt hakkuut jatkuivat Meri-Rastilassa. Lähetimme hakkuista kuvia mm. Luonto-Liiton metsäasiantuntija Lauri Kajanderille, joka tuli 19.1.2013 tarkistamaan maaston. Kajanderin mukaan Helsingin kaupungin kanssa oli sovittu, että kyseiseltä kohdalta poistettaisiin lähinnä lehtipuuvesaikkoa. Nyt alueelta oli kuitenkin kaadettu kuusia ja mäntyjä. Kajanderin kuvaus hakkuista on luettavissa täältä.

Tässä vielä muutamia kuvia:

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista

Kaupunkiluontoa Meri-Rastilassa, kesä 2012, kuva Olli Vento.

Kirjallisia mielipiteitä Helsingin yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista saa 23.1.2013 mennessä lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sähköposti: helsinki.kirjaamo@hel.fi 

Alla on tänään lähettämäni mielipide:

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Meri-Rastilan laaja muinaisranta pitää säilyttää

Muinaisrantakivikkoa, kesä 2012, kuva: Olli Vento.
Alla on Helsingin Sanomissa 16.1.2013 julkaistu Olli Vennon mielipidekirjoitus Meri-Rastilan muinaisrannasta:

Eeva Berglund toi mielipidekirjoituksessaan hyvin esille tarpeen ottaa Helsingin asukkaat enemmän mukaan kaupungin kehittämiseen (HS Mielipide 10.1.2013).

On aika uudistaa toimintamalleja. Asukkailla on paljon käytännön tietoa kotiseutunsa vahvuuksista ja heikkouksista.

Suunnittelun suurten linjojen ja kaupunkilaisten osaamisen on kohdattava paremmin. Eri kaupunginosien asukkaat tuntevat usein hyvin, mikä heidän kotikulmillaan on arvokasta.

torstai 10. tammikuuta 2013

Metron ongelmat halvaannuttavat Itä-Helsingin

(Lisäys 13.1.2013: Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoitukseni päivämäärien osalta muokattuna tämän päivän numerossaan.)

Lähetin 3.1.2013 Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen otsikolla Metron ongelmat halvaannuttavat Itä-Helsingin. Tekstissäni oli noin 2 500 merkkiä ja sain samana päivänä toimituksesta viestin, jossa minua pyydettiin lyhentämään kirjoitukseni alle 2 000 merkkiin. 

Tein  työtä käskettyä, mutta mielipidettäni ei ainakaan toistaiseksi ole julkaistu. Syitä tähän voin vain arvailla. Vaikka Helsingin Sanomat on antanut runsaasti palstatilaa VR:n ongelmille, ei lehti ole vastaavalla tavalla halunnut uutisoida metroliikenteen vaikeuksista. Ehkä Helsingin Sanomat tavoilleen uskollisena haluaa pitää huolta rakennusliikkeiden intresseistä, sillä metrolla perustellaan suunnitelmia rakentaa niin itään kuin länteenkin. Näiltä suunnitelmilta putoaisi pohja, jos metron todellinen haavoittuvuus ymmärrettäisiin.

Tässä on kuitenkin se lyhennetty versio mielipidekirjoituksestani:

lauantai 5. tammikuuta 2013

Kiinalainen muotokuva Helsingin kaupungista

Jos Helsingin kaupunki olisi kulkuneuvo, se olisi...


Kiinalaista muotokuvaa tehtäessä haastateltava täydentää lauseita ”jos olisin laulu, olisin…”. Koska minulla ei ole haastateltavaa, päätin tehdä kiinalaisen muotokuvan Helsingin kaupungista.

Jos Helsingin kaupunki olisi kulkuneuvo, se olisi…

Joulukuun alusta lähtien metro on jälleen puhuttanut meitä itähelsinkiläisiä. Halvaantunut metro voisikin sopia kuvaamaan kaupunkia, jonka virkamiehet kuvittelevat voivansa rakentaa I:n muotoisen radan varaan metropolin. Helsingin merellisyyden vuoksi päädyn silti valitsemaan laivan.

Jos Helsingin kaupunki olisi kulkuneuvo, se olisi RMS Titanic. Titaniciin liittynyt lupaus uppoamattomuudesta oli yhtä pätevä kuin kaupungin johdon ajatukset Helsingin kehittämisestä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Luonnon monimuotoisuuden suojelu osaksi valtavirtaa

Talvista kaupunkiluontoa Meri-Rastilassa, kuva Olli Vento.


Valtioneuvosto teki 20.12.2012 periaatepäätöksen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosille 2012–2020.

Uusi strategia toteuttaa kaksi vuotta sitten tehtyjä päätöksiä tehostaa biodiversiteettisopimuksen toimeenpanoa maailmanlaajuisesti. Strategia huomioi myös Euroopan unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet. Lisäksi taustalla on laajoja kansallisia selvityksiä Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä.