Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

lauantai 23. helmikuuta 2013

Avoin kirje ympäristölautakunnalle


Metso-kartta, Meri-Rastila
Alla on ympäristölautakunnalle lähettämäni viesti Meri-Rastilan osayleiskaavoitukseen liittyen. Jos teksti vaikuttaa tutulta, se johtuu siitä, että muokkasin sen blogistani Mihin tarvitaan ympäristökeskusta? Toisin kuin blogitekstissäni, en viestissä kuitenkaan ehdottanut ympäristökeskuksen lakkauttamista.

Lisäsin viestiin muutamia blogista puuttuvia huomioita esimerkiksi pienhiukkasongelmaan ja Helsingin Sanomissa 18.2. julkaistuun analyysiin ELY-keskuksista liittyen.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Mihin tarvitaan ympäristökeskusta?

METSO-kartta Meri-Rastilasta

Joskus kokeneenkin asukasaktiivin ote saattaa hetkeksi herpaantua. Ympäristölautakunnan Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksen lausuntokäsittely olisi saattanut jäädä minulta huomaamatta, ellen olisi lukenut siitä Leo Straniuksen blogista.

Kävin esityslistalta katsomassa, millaista muotoilua ympäristökeskus lautakunnalle ehdottaa ja järkytyin. Teksti on niin valheellinen ja tarkoitushakuinen, etten voi kuin ihmetellä, millaiselle luontoalueelle kohdistuvalle kaavasuunnitelmalle ympäristökeskus ylipäätään olisi valmis näyttämään punaista valoa. Teksti myös sivuuttaa täysin ympäristökeskuksen omista arkistoista löytyvät (ja niihin lähes haudatut) METSO-selvitykset.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy viittaa selvityksiin omassa muistutuksessaan:

torstai 7. helmikuuta 2013

Muistiinpanoja Meri-Rastilan aluefoorumista 4.2.2013

Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez, kuva Olli Vento.

Arkkitehdit Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez kommentoivat kaupunkisuunnitteluviraston Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotusta maanantaina 4.2.2013 pidetyssä aluefoorumissa. Ammattilaisina he myös tulkitsivat viraston kuvamateriaalia. Hughes esimerkiksi muistutti, ettei havainnekuvassa näkyviä puita olisi todellisuudessa, sillä ne olisi kaadettava rakentamisvaiheessa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Muistutus Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Muinaisrantaa kesällä 2012, kuva Olli Vento.




Muistutukset Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle tulisi toimittaa Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.2.2013 klo 16.00 mennessä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi. Tarkempia tietoja löytyy täältä.



Tässä on tänään lähettämäni muistutus: