Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 23. syyskuuta 2013

Mielipide Stansvikin asemakaavaehdotuksesta

Stansvikin luontoa puolustava veistos.
Osallistuin 17.9.2013 kaavakävelyyn Stansvikin luontoalueella. Tuolla kävelyllä näkemäni perusteella päätin jättää Stansvikin asemakaavaehdotuksesta mielipiteen. Lähettämääni mielipiteeseen jäi kiireessä valitettavasti pari kirjoitusvirhettä, mm. sana "haluaisin" oli muuttunut nolosti muotoon "kaluaisin".

Alla on mielipiteeni kirjoitusvirheineen:

MIELIPIDE STANSVIKIN ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA

En ole aiemmin ottanut kantaa Stansvikin kaavoitukseen, koska alue ei ole ollut minulle tuttu. Vierailin siellä ensimmäisen kerran vasta keväällä 2012, jolloin Laajasalo-seura järjesti kävelyretken. Viime viikolla tutustuin kaava-alueeseen seurueessa, johon kuului luontoasiantuntija. Käynnin pohjalta päätin kertoa oman mielipiteeni alueesta.

Helsingin asukasmäärän on arvioitu kasvavan, minkä vuoksi kaupungin tulisi turvata asukkaille riittävät virkistykseen soveltuvat alueet sekä mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön. Lisäksi kaupunkisuunnitteluviraston tulisi Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman 2008 – 2017 mukaisesti turvata kaavoituksen keinoin laajat yhtenäiset viheraluekokonaisuudet ja niiden väliset yhteydet sekä vahvistaa heikentyneitä ekologisia yhteyksiä. Nyt esillä oleva asemakaavaehdotus ei toteuta näitä vaatimuksia.

Kaupunkisuunnittelun tuntuu lähtökohtaisesti tavoittelevan muutosta silloinkin, kun jokin alue näyttäisi jo toimivan hyvin. Pidän kaavaehdotukseen liittyviä reittien lisäämistä ja suunnitelmaa Tahvonlahden ylittävästä sillasta sellaisina muutoksina, jotka huonontaisivat virkistysaluekokonaisuutta. Reitti on suunniteltu kulkemaan mm. arvokkaan jalopuumetsikön läpi pirstoen metsäalueita. Tukeutuminen jo olemassa oleviin kulkuväyliin säilyttäisi alueen luontoa.

Kaavaehdotuksen esitetyn palstaviljelyalueen sekä siihen liittyvän parkkipaikan alueella sijaitsee luonnonsuojelullisesti arvokas jalopuumetsä, jossa mahdollisesti istutettujen isokokoisten tammien lisäksi on lukuisia luontaisesti kehittyneitä vaahteroita. Luontaisesti syntyneiden riittävän isojen jalopuiden osuus on niin suuri, että metsikön voisi arvioida täyttävän luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetun luontotyypin kriteerit.

Kaluaisin kiinnittää vielä erikseen huomiota suunnitelmassa mainittuihin rantasaunoihin. Kotiseudullani Meri-Rastilassa on Lohiniemenrantaan rakennettu kolme yksityistä rantasaunaa, jotka ovat vähentäneet kaikille asukkaille vapaita ranta-alueita. Saunat ovat myös heikentäneet lintujen pesimämahdollisuuksia Isolla Kallahdella. Yhden saunan edustustilaisuudet aiheuttavat häiriötä niin alueen linnustolle kuin asukkaillekin mm. vesijettiajeluiden muodossa.

Toivonkin, että Lohiniemenrannassa tehdystä virheestä osattaisiin ottaa opiksi eikä Stansvikiin rakennettaisi vastaavaa sauna-aluetta.

Helsingissä 23.9.2013

Hanna-Leena Ylinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.