Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

maanantai 18. marraskuuta 2013

Väitteitä ja vastauksia Meri-Rastilan suunnitteluun liittyen

Tämä Meri-Rastilassa sijaitseva rakennustyömaa on ollut avolouhoksena jo 2,5 vuotta.
Meri-Rastilan osayleiskaavoituksen osalta olen huomannut virkamiesten ja poliitikkojen esittävän irrallisia iskulauseita, jotka eivät pohjaudu oikein mihinkään. Tässä vastauksia muutamiin niistä:

Väite: OURCity-vaihtoehdolla ei saada riittävän houkuttelevia asuntoja.

Vastaus: OURCity-suunnitelman pohjalta toteutetut asunnot voisivat olla hyvinkin haluttuja – ne sijaitsisivat hienon ja kokonaisuutena säilyneen metsäisen virkistysalueen vieressä. Ulkoilupuistossa on reittejä liikkumiseen ja mm. profiililtaan kiinnostava 2,5 km latu. Lisäksi OURCity-asuntojen tuntumassa olisi kaksi uimarantaa (Rastila ja Iso Kallahti).

Osayleiskaavasuunnitelman asuntoja sen sijaan rasittaisi paitsi huono maine (millainen ihminen haluaisi asunnon alueelta, jonka rakentamista on näin voimakkaasti vastustettu?), myös väitettyä vähemmän houkutteleva sijainti vilkkaasti liikennöidyn Vuosaaren sillan ja Vuotien kupeessa. Liikenne tuottaa paitsi melua myös pienhiukkaspäästöjä, joita metsä on suodattanut. Merinäköala koostuisi lähinnä vastarannalla sijaitsevasta veneiden säilytykseen käytetystä jättömaasta.

Kimmo Vehkalahti on kahdella videollaan havainnollistanut liikennettä Vuosaaren sillalla. Niitä ei ole kuvattu työmatkaliikenteen ruuhka-aikaan, vaan lauantaina:

http://www.youtube.com/watch?v=N07WoMiFcbk&feature=youtu.be

http://www.youtube.com/watch?v=xPz1wrX_b24&feature=youtu.be

Väite: Osayleiskaavasuunnitelma tehostaa olemassa olevan metroyhteyden hyödyntämistä.

Vastaus: Ensinnäkin OURCityllä saataisiin yhtä paljon asukkaita Rastilan aseman tuntumaan. Toiseksi pitäisi muistaa, ettei metro pysty vetämään määräänsä enempää. Olemme vastanneet metrokysymykseen Ympäristöministeriöön toimittamassamme maakuntakaavavalituksen vastaselityksessä. Tässä lainaus tekstistä:

"Tilannetta, jossa pitkittäisen metrolinjan varrelle tulee lisää väestöä jo olemassa oleville sekä uusille asuinalueille samalla kun metrolinjaa pidennetään niin itään kuin länteenkin ja junia lyhennetään, on mahdotonta ratkaista kestävästi. Vuorovälien lyhentämisestä on vain hetkellinen ja hyvin rajallinen apu.

Strafican tekemä selvitys (LIITE 2, muistio 30.3.2012) osoittaa, että metro on tulevaisuudessa kapasiteettinsa rajoilla ilman Kivinokkaan ja Meri-Rastilaan kohdistuvaa rakentamistakin.

Selvityksen lähtöoletuksina on ollut, että metron automatisointi onnistuu ja autoistumiskehitys jatkuu. Metron automatisointi on kuitenkin jo nyt osoittautunut haasteelliseksi. Lisäksi ajokortin hankkimisen suosio on laskenut olennaisesti pääkaupunkiseudulla, mikä ei tue oletusta autoistumiskehityksen jatkumisesta. Vaikka selvitys siis osoittaakin metron kapasiteetin riittämättömyyden, sen lähtöoletukset todennäköisesti ohjaavat aliarvioimaan ongelmaa."

Strafican muistio löytyy täältä:

http://www.lansimetro.fi/images/stories/uutisia/metron_kuormittumisennusteet_30_3_2012_2.pdf

Väite: Meri-Rastilassa on vain vuokrataloja ja ilman osayleiskaavasuunnitelman hyväksymistä aluetta uhkaa segregaatio-ongelma.

Vastaus: Väite Meri-Rastilan liiallisesta vuokratalovaltaisuudesta ei ole ymmärrettävä. Vuokratalot sijaitsevat hyvin pienellä alueella – lähinnä Meri-Rastilan tien tuntumassa. Juuri sen alueen asumismuotoja olisi OURCity-suunnitelmalla mahdollista monipuolistaa. Jos aluetta halutaan kohentaa, se tulisi tehdä sisältä, ei ulkoa käsin.

Osayleiskaavaehdotuksen toteutuminen aiheuttaisi sitä paitsi todennäköisesti hallitsemattomia asukasrakenteen muutoksia, kun kaikki kynnelle kykenevät muuttaisivat Meri-Rastilasta. Asukkaiden keskuudessa pohditaan melko yleisesti, mihin Meri-Rastilasta voisi muuttaa, jos kaavoitus etenee viraston esittämällä tavalla.

Meri-Rastilassa on jo useita omistusasuntovaltaisia alueita. Näitä ovat Verkkotien tuntuman asuinalue, Ramsinniemen huvila-alue sekä 2000-luvulla rakennetut (mutta edelleen keskeneräisiksi jääneet) Ramsinranta I ja Ramsinranta II. Myös Ramsinranta III on jo valmiiksi kaavoitettu, mutta sen rakentamista ei edelleenkään ole aloitettu.

2000-luvulla Meri-Rastilaan on rakennettu lähes pelkästään kovan rahan asuntoja. Miksi haluttaisiin taas yksi erillinen alue lisää? Jo nykyinen suunnittelu on aiheuttanut Meri-Rastilaan sisäisen segregaation kehän, jossa ranta-alueet on pyritty varaamaan yksittäiselle asukasryhmälle.

Meri-Rastilan Ramsinrantaan rakennetut asunnot eivät ole olleet varsinainen menestys. Ramsinranta I, jonka piti valmistua jo vuonna 2005, on edelleen kesken. Kaikissa Ramsinrantaan toteutetuissa kohteissa on ollut vaikeuksia saada asuntoja kaupaksi. Näin siitä huolimatta, että alue on huomattavasti Vuosaaren sillan kupeeseen sijoittuvaa suunnittelualuetta houkuttavampi.

Väite: Helsingissä on jatkuva pula asunnoista ja osayleiskaava on sen vuoksi hyväksyttävä.

Vastaus: Asuntopulaan vetoaminen on huono peruste, koska vaihtoehtosuunnitelma tuottaisi saman määrän asuntoja paitsi nopeammin myös varmemmin.

Laiturilla 11.4.2013 pidetyssä Itä-Helsingin puhuttavimmat suunnitelmat -tilaisuudessa Vuosaari-projektin silloinen vetäjä Ilkka Laine kertoi, että Vuosaaressa asuu nyt 36 000 helsinkiläistä, kun määrä voisi tulevaisuudessa olla 40 000. OURCity-suunnitelmalla pystyttäisiin siis kattamaan noin puolet koko Vuosaareen tavoitellusta 4 000 asukkaan kasvutavoitteesta.

Meri-Rastilassa asuu tällä hetkellä alle 6 000 henkilöä. Vaihtoehtokaavan pohjalta toteutetulla täydennysrakentamisella Meri-Rastilan panos kasvutalkoisiin olisi vähintään riittävä, sillä alueen asukasluku kasvaisi yli kolmanneksella.

On muistettava, että Vuosaaresta ja myös Meri-Rastilasta löytyy valmiiksi kaavoitettuja rakentamattomia tontteja, joille osa 4 000 asukkaan väestönkasvutavoitteesta tulee kohdistumaan. Lisäksi Vuosaareen ollaan joka tapauksessa suunnittelemassa asuntorakentamista myös mm. keskustaan.

Väite: Osayleiskaavan toteuttamisen jälkeenkin Meri-Rastilan metsäalueesta jäisi vielä 80 prosenttia jäljelle.

Vastaus: Väite on harhaanjohtava jo nykytilanteessakin, sillä rakentamisen seurannaisvaikutukset ulottuisivat huomattavasti laajemmalle alueelle. Lisäksi prosentit eivät kerro mitään kokonaisuudesta. Jos osayleiskaava toteutettaisiin, myös seuraavaa suunnitelmaa voitaisiin perustella samalla argumentilla: jäljelle jäisi vielä 80 prosenttia.

Seuraava suunnitelma sitä paitsi on jo pöytälaatikossa. Tähän viittaa Vartiosaaren osayleiskaavoitus ja yleiskaavavisioissa Vartiosaaresta Ramsinniemeen kulkeva pikaraitiotie.



1 kommentti:

  1. "Merinäköala koostuisi lähinnä vastarannalla sijaitsevasta veneiden säilytykseen käytettävästä jättömaasta." Totta, tällä hetkellä. Vastaisuudessa sekin vähäinen vesialue saatetaan täyttää, koska nykyisen venesataman tilalle on täyttömaalle suunniteltu kerrostaloaluetta. Löytyy varmasti kaupungin kaavailuista. Näin ollen merinäköalaksi jäisi kapea kanava Ruoholahden tyyliin. Epäilemättä vuosia myöten jokin taho vaatisi sitäkin täytettäväksi. E. Haapaniemi

    VastaaPoista

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.