Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kivinokan puolesta

Narinkkatorilla järjestettiin mielenilmaus Kivinokan puolesta 4.4.2014. Paikalla oli arvioni mukaan noin pari sataa ranta- ja metsäluonnon sekä perinteisten kesämajojen ystävää.

Narinkkatori 4.4.2014.
Mielenilmauksen vetäjä huudatti yleisöä. Viesti tuli selväksi: Kivinokka on säilytettävä virkistys- ja luontoalueena.


Kivinokan puolesta.
Kaupunginvaltuutettu Tuomo Valokainen (SDP) alias Tumppi Varonen esiintyi mielenilmauksessa. Merirastilalaiset muistavat hänet valtuutettuna, joka olisi halunnut olla länsirannan metsän puolella, mutta jonka rohkeus ei tiukassa ryhmäkurissa riittänyt napin painamiseen. Valokainen oli poissa äänestyksestä, vaikka hän oli paikalla valtuuston kokouksessa.

Mielenilmausta seurannut tilaisuus oli Kivinokan säilymisen kannalta rohkaiseva. Useimmat paikalle tulleista puolueiden edustajista suhtautuivat myönteisesti Kivinokkaan. Rohkaisevaa oli myös Kokoomuksen edustajan poissaolo. Risto Rautava oli ilmoittanut olevansa sairas eikä kukaan muukaan ollut halunnut paneeliin. Ehkäpä altavastaajan osa ei kiinnostanut.

Viraston puheenvuoron käytti asemakaavapäällikkö Olavi Veltheim ja paikalle raahattiin puoliväkisin myös projektipäällikkö Tuomas Hakala. Kumpikaan ei tuntunut olevan halukas heijastamaan seinälle kuvaa viraston esityksestä.

Puolueiden edustajat mainitsivat useaan otteeseen myös Meri-Rastilan. RKP:n Björn Månsson osoitti jälleen tietämättömyytensä sanomalla, että Meri-Rastilan tapauksessa luontoarvot ja kaavoitus pystyttiin yhdistämään. Hän myös haukkui Meri-Rastilan asukkaiden esittämää vaihtoehtoa.

Vasemmistoliiton Sirpa Puhakka ja SKP:n ja Helsinki-listojen Heikki Ketoharju korjasivat Månssonin väitteitä. Puhakka esitti myös huomion, että Kivinokalle esitetty puutalorakentaminen on täky, jolla pyritään kalastelemaan epävarmoja päättäjiä. Puhakan huomion vahvistaa kaupunkisuunnitteluviraston tiedotuslehdykässä Helsingin Sanomissa tänään ollut otsikko "Kivinokkaan voi nousta puisia kerrostaloja".

Vihreiden Elina Moisio muistutti, että asuntorakentaminen Kivinokkaan kaatuu mahdollisesti jo kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Merirastilalaisten kannalta kiinnostavin kommentti tuli SDP:n Thomas Wallgrenilta. Hän paljasti, että Meri-Rastilan osayleiskaavan osalta demarien valtuustoryhmä jakautui mielipiteissään keskeltä halki. Demarien ryhmäpäätös siis käytännössä ratkaisi äänestyksen.

On hyvä, jos Kivinokan säilymisestä saataisiin nyt ratkaisu vihreiden, Vasemmistoliiton ja demarien äänin. SDP:n käyttäytyminen Meri-Rastilan asiassa ei kuitenkaan tule unohtumaan ja kiinnostus kohdistuu mm. kevääseen 2012.

Panelisteja, puhevuorossa Mika Ebeling (KD)
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.