Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

lauantai 23. elokuuta 2014

Aurinkolahti 23.8.2014

Maailman ylikulutuspäivää vietettiin tiistaina 19.8. Perjantaina 22.8. Vuosaaren lukion oppilaat juhlivat ylikulutusta omalla tavallaan. Uusia oppilaita kastettiin Aurinkolahden rannalla.

Tässä on pieni kuvakooste kastajaisten jälkitunnelmista. Hajua en valitettavasti pysty välittämään:

Sekoitusämpäri ja sekoitetta. 23.8.2014
Uusia oppilaita ei tilaisuudessa ole kohdeltu silkkihansikkain. Heidän perehdyttämiseensä koulun tavoille on tarvittu pikemminkin kumihansikkaita:


Käytettyjä kumikäsineitä. 23.8.2014
Rannalta löytyneistä pakkauksista päätellen kaste on tapahtunut seoksella, johon oli käytetty ainakin kananmunia, siirappia, piimää, sinappia ja ketsuppia. Viimeistelyyn oli lisäksi tarvittu vehnäjauhoja.

Pieni otos pakkauksista. 23.8.2014
Piimää ja sinappia. 23.8.2014
Siirappia. 23.8.2014
Kastemöhnää. 23.8.2014
Monenlaisia pakkauksia. 23.8.2014
Linnunjälkiä vehnäjauhossa. 23.8.2014
Kaikkia elintarvikkeita tuskin kuitenkaan on kaadettu kasteseokseen. Osalle on todennäköisesti löytynyt muuta käyttöä:

Kuka haluaa juoda melonivodkaa? 23.8.2014
Kasteseos on ollut melko tehokas, sillä osa oppilaista on selvästikin mieluummin hylännyt vaatteensa kuin vienyt ne kotiin pestäväksi. Rannalta ja pukukopeista löytyi kenkiä, sukkia, housuja, huppareita ym. Reitti uimakopille on merkitty vaatteilla:

Vaatteita kopin ulkopuolella. 23.8.2014
Ja sisällä. 23.8.2014
Dieselin farkutkin on hylätty. 23.8.2014
Samoin Niken kengät. 23.8.2014

Ja toiset. 23.8.2014
Koulua on käyty vasta kaksi viikkoa, mutta reppu on tullut jo tiensä päähän:

Hylätty reppu. 23.8.2014
Kunnallispolitiikkaa ja valtakunnan politiikkaa seurattuani olen alkanut karsastaa porvarimeininkiä. Suhtautumiseni sai uutta vahvistusta Aurinkolahden rannalta:

Porvari meininkii. 23.8.2014
Paluumatkan kuljin sotkut välttääkseni toista kautta. Samalla huomasin, että läheisessä K-marketissa tiedetään, mistä Aurinkorannalla näyttäisi olevan kyse:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi julkaistaan tarkastuksen jälkeen.