Puut eivät peitä näkymää. Ne ovat osa sitä. - Hanna-Leena Ylinen

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ramsinniemi 28.7.2015

Ramsinniemi 28.7.2015
Vuosaaren Meri-Rastilassa sijaitsevaan Ramsinniemeen kohdistuu monenlaisia suunnitelmia. Ehdotuksessa Helsingin luonnonsuojeluohjelmaksi vuosille 2015 – 2024 esitetään, että niemen länsipuolella sijaitsevaa suojelualuetta laajennettaisiin jonkin verran.

Yleiskaavaluonnos puolestaan esittää Ramsinniemeen paitsi tiivistä asutusta myös Laajasalosta Vartiosaaren kautta kulkevaa "saaristoraitiotietä". Toivottavasti hankkeista luovutaan jo yleiskaavaehdotuksessa, sillä Uudenmaan liitto on lausunnossaan todennut Ramsinniemen ja Vartiosaaren rakentamisen maakuntakaavan vastaiseksi.

Julkaisin tammikuussa kuvia Ramsinniemestä. Kävin 28.7.2015 kuvaamassa, miltä niemellä näyttää nyt kesällä.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Hiidenmaankadun työmaalla oli tulipalo

Blogissani oli tänään useita vierailuja hakusanalla Hiidenmaankatu. Syy selvisi Metro-lehden uutisesta: Hiidenmaankadun työmaalla oli viime yönä ollut tulipalo.

Poikkesin palopaikalla ja tuli oli ilmeisesti ehtinyt tarttua kahteen rakenteilla olevista erillistalosta. Tässä kolme valokuvaa:

Hiidenmaankatu 6, tulipalon jälkiä. 16.7.2015

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lohiniemenranta heinäkuussa 2015

Harbonkadun päähän on ilmestynyt aukko. 11.7.2015
Lohiniemenrantaan joitakin vuosia sitten rakennetut rantasaunat vähensivät retkipaikkoja ja heikensivät rannan luonnontilaa, mutta reitti säilyi kuitenkin enimmäkseen viihtyisänä.

Sittemmin viihtyisyys on entisestään vähentynyt, sillä rannan tuntumassa sijainnut kallio räjäytettiin Hiidenmaankatu 6:een rakennettavien erillistalojen alta ja talot levittäytyvät kiinni ulkoilureittiin. Lisäksi Natura Viva on aikeissa rakentaa rantaan melontakeskuksen. Tällä viikolla sain tiedon, että raivaukset tontilla olivat alkaneet huolimatta siitä, että lintujen pesimäkausi jatkuu yhä.

Kävin katsomassa Harbonkadun päähän ilmestynyttä aukkoa. Rannalta oli kaadettu niin tervaleppiä, koivuja kuin se iso tuomikin, jonka oksilta olemme keväisin yrittäneet erottaa puun suojaan piiloutuneen satakielen.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Seurausten sijaan pitäisi puuttua syihin

Vartiosaari: esimerkki kaavasta, jolla olisi aluettaan laajempaa vaikutusta.
Juha Sipilän johtama hallitus haluaa puuttua kaavavalituksiin. Tähän liittyen Matti Vanhasen asuntotyöryhmä kuunteli asiantuntijana Rakennusteollisuutta.

Jos asiantuntijatahon asianosaisuus ei riitä hälytykseksi, viimeistään perustelujen ristiriitaisuuden pitäisi herättää. Valitusoikeus haluttaisiin poistaa ELY-keskuksilta, koska suurin osa niiden valituksista menestyy oikeuskäsittelyssä. Kuntalaisten valitusoikeutta taas haluttaisiin rajoittaa, koska niistä pienempi osa on johtanut muutoksiin – ne ovat siis asianosaistahojen mielestä turhia.

Vaikka vain noin kymmenestä prosentista kaavoja valitetaan hallinto-oikeuteen, synnyttää valitusoikeudesta mediassa käytävä keskustelu mielikuvan massiivisesta ongelmasta. Huomio on lisäksi kiinnittynyt valituksiin, ei niiden syihin. Entä jos tehokkain keino valitusten vähentämiseksi olisikin kaavaviranomaisten kouluttaminen niin, että kaavoissa aidosti huomioitaisiin lain määrittelemät sisältövaatimukset?